Jotenkin on alkanut taas pikkuhiljaa tuntumaan siltä että Lillistä ei kauheasti pidetä.
Yläasteella oli viimeksi sellainen tunne vahvasti että musta ei pidetä. Ja ei taidettu pitääkään.
Sitten lukiossa se tunne hieman katosi. Luulen että musta oli helppo pitää ja kukaan ei oikeen voinu ajatella kauheen pahaa musta. Tai no tietenkin niitä oli. Varmasti. En vaan tiennyt niistä. Ja se oli mukavaa. Mä en halua että musta ei pidettäis.
Mutta nyt taas... jotenkin tuntuu siltä että musta ei pidettäis. Tai pidetään mutta väkisin. Ignorataan tahallaan. Ei haluta mukaan. Jne jne. Ja se on kamala tunne. Varsinkin sen jälkeen kun on saanut luottamuksen siitä että ihmiset pitävät. Ja että on sellainen ihminen josta on helppo pitää.
Olenko mä sitten muuttunu niin paljon että olen menettänyt sen lahjan?
Toivottavasti en. Koska pidän edelleen ihmisistä ja mulle on tärkeetä että musta pidetään.
Mutta olen alkanut miettiä sitä että olenko ärsyttävä. Onko musta tullu kauheen ärsyttävä. Koppava. Liian hyperaktiivinen siisseli joka on aika rohkea aina välillä eikä välttämättä mieti mitä suustaan päästää. Ja toisaalta olen masentunut ja surullinen ja sivusta seuraaja, hiljainen.
Alkanut taas tuntua siltä että on yksin -_- ja hyljitty. Vaikken ehkä ole. Ehkä sitä vaan kuvittelee... ehkä mä vaan näen sen niin... ehkä pitäisi ite tehdä asialle jotain. Mutta en mä edelleenkään halua tuputtaa itteäni mihinkään. Jos ihmiset haluaa mun seuraa niin kyllä ne siitä ilmottaa. Jos ei niin kyllä ne senkin antaa näkyä jotenkin. Tai vielä parempi sanovat suoraan.

Äh ei voi tietää taaskaan -_-