Tää tyttö tuntee taas ylpeyttä itsestään ja huokuu taas itsevarmuutta, näytönhalu on taas paikallaan. Hahaa!! Minä aion edelleen nauraa viimeiseksi!! Saattepa nähdä, te jotka epäilitte ja nauroitte!! Tiedätte varmaan keitä olette vaikka siitä olisikin jo monta vuotta.

Lupasin jo 2003, että näytän teille! Ne yksinäiset yöt jolloin kyyneleet valuivat ja oli paha olla. Yötaivaalle ja öiselle Hovirinnalle kirosin parvekkeelta kurjaa oloani. Vaan en antanut periksi! Vannoin selviäväni ja näyttäväni teille, että tää tyttö ei muserru! Ei murru! Ei jää tuleen makaamaan! Vaan porskuttaa eteenpäin! Pystypäin! Ja näyttää kaikille epäilijöille ja naurajille närhen munat!

Siitä on jo monta vuotta. Siitä on noustu. Ja kuhinalla. Ja lisää on odotettavissa! Lisää saavutettavaa, lisää näytettävää. Ei tämä tähän lopu!

Olen kuin ruma ankanpoikanen. Ankanpoikasesta on kyllä nyt kasvanut joutsen! Siitä mitättömästä rumasta mitättömyydestä on tullut kaunis, säkenöivä, elämäniloinen nuori nainen, jolla on sydän paikallaan!

En tunne kaunaa, mutta näytönhalua sitäkin enemmän.

Minä aion tehdä sitä mitä rakastan! Minä aion tehdä sitä missä olen hyvä! Minä en ole koskaan alentunut alhaiselle tasolle, enkä tule koskaan alentumaankaan!

Ja uskokaa tai älkää, minä rakastan teitä, vaikka ette rakastaisikaan minua. Minä kiitän teitä. Ilman teitä minusta ei ehkä olisi tullut tällaista. Joten kiitos niistä piinaavista vuosista. Vaikkakin, ettehän te minua piinanneet suoranaisesti, piinattavana olivat toiset. Mutta otin sen henkilökohtaisesti koska rakastan heitä niin paljon.

Nykyään olen kuin naarasleijona joka puolustaa omiaan! Olkaa siis onnellisia kuitenkin, että olen muuttunut tällaiseksi vasta myöhemmin, kun olette jo kaukana ulottumattomissani. Nykyään puren oikeasti ja varmasti jos rakkaimpiani satutetaan. En vihaa ketään, mutta kun raivostun, en vastaa seurauksista ja minut saa raivon partaalle harvoin, mutta helposti, jos vain löytää sen oiken kohdan, mitä toivon mukaan kukaan ei koskaan löydä, koska silloin tämä nainen pimahtaa ja muuttuu vertajanoavaksi pedoksi jolloin vihan kohteet eivät ole turvassa. Olkaa siis onnellisia ettei tuo päivä ollut silloin aikoinaan.

Olen oppinut elämältä paljon, niin itseni kuin muidenkin kautta. Empatiani on suuri. Opin muiden kokemuksista yhtä paljon kuin omistanikin joten pystyn sanomaan, että olen nähnyt ja kokenut paljon. Vielä on paljon näkemättä ja kokematta. Ja toivon mukaan en joudu monia asioita koskaan kokemaankaan. Mutta se on kyllä totta, että jokainen kokemus on jättänyt minuun monta arpea, sisälle. Minä en unohda. Eikä minun pidäkään unohtaa. Arvet kertovat elämästä. Fyysisesti niitä on muutamia mutta henkisesti vieläkin enemmän. Eikä loppua näy, ennen kuin viimeisen hengenvetoni otan.

Kuten sanoin, en kanna kaunaa. Olkaamme siis ystäviä, oi vanhat "viholliseni". Olemmehan ennenkin kuitenkin olleet. Ne olivat hienoja hetkiä. Ja minä tiedän, että olette ihania ihmisiä. Näytittehän sen minulle. Antakaa minun tutustua teihin uudestaan niin huomaatte myös, että minä olen muuttunut kuten varmasti tekin.

Mutta älkää luulko ettenkö silti haluaisi näyttää teille ne närhen munat ;) sen päätin jo kauan sitten!

Rakkaudella

Minä, jona Hannana paremmin tunnette, joka tunnetaan myös Lillinä nykyään