Pelottaa. Voiko muuttaa Tampereelle? Tuleeko liian äkkiä? Muuttaisin vasta vuoden alussa mutta silti. Tuleeko silti liian aikaisin. Ollin kanssa yhdessä vain (alle) puolivuotta ollut ja nähty niin ja näin (mutta yllättävän usein :P).
Mutta muutto kiehtoo. Oon niin monta vuotta sitä ajatellut. Yksin tosin. Ja Turkuun.
Mutta mitä mulla on Turussa? Muuta kuin tuttu ympäristö? Olenhan mä saavuttanu "aemani" työllä ja vaivalla ja toivon ettei tuota tarvisi käydä läpi taas uudestaan. Ero on siinä onneksi että oon rohkeempi, mulla ois Olli ja jos onnistuis vanhoihin koulukavereihin saada yhteyttä ja on siellä kontulaisia. Mä tartten sen musapiirin kyllä. Mutta eiköhän sellainenkin löydy. Toivon mukaan ainakin. Vaikeeta ois jättää BTS. Eetun biiseillä ja lahjakkuudella vois päästä pitkälle. Entäs kaverit? Noh, jos rehellisiä ollaan niin en mä paljon muutenkaan ketään pahemmin näe. Annea ja Hannea tulis tosi paljon ikävä. Ne olis 2 tunnin matkan päässä. Loput... vaikka pidänkin suuresta osasta järettömästi niin enpä itekään oo tehny välttämättä suurta vaivaa nähdäkseni ja joidenkin osalla ei oo toinenkaan pitänyt. Uskonkin että mua harmittaa ja sattuis muutto enemmän kuin joitakin.
Ja jos rehellisiä ollaan niin ei mulla loppujen lopuksi kauheen suuria musakontaktejakaan oo. Ainut mitä pidän erittäin hyvänä ja hyödyllisenä on Madmouse.
Noh entäs perhe? Äitillä on Heidi. Iskällä... iskä huolettaa ja paljon. Sen lapset asuis molemmat sitten kaukana. Toinen Forssassa, toinen Tampereella. Mä en haluaisi olla se joka joutuu huolehtimaan isästä mutta näköjään se lankeis mulle. Isällä on ihana talo jossa viihdyn ja jossa haluan olla niin paljon kun mahdollista mutta isän juominen tuottaa ongelmaa. Mutta mä tunnen jo nyt paljon syyllisyyttä siitä kun iskä joutuu olemaan niin paljon yksin.
Tulevaisuus pelottaa, tottakai. Suoraan sanottuna en oo koskaan edenny näin nopeesti. Mutta silti tää tuntuis silleen oikeelta mutta silleen ei. Mä haluan, mutta aattelen taas liikaa muita. Pitäis päästä juttelemaan jonkun kanssa että oonko mä ihan hullu.
Mutta sitten taas, elämässä pitäis ottaa riskejä, ja kattoa välillä miten käy jos teenkin näin.
Tää pelon tunne on vaan ärsyttävä. Se tietenkin auttais huomattavasti jos pääsis kouluun Tampereelle. Ois paljon helpompaa ja ois jokin muukin "syy" siellä oloon. Mutta, mitä opiskella? Siinäpä pulma.
Eli jos nyt tarkkoja ollaan niin Turussa ei ole mitään. Ongelma olen minä ja mun ajattelutapa.
Pelottaa mutta mä luulen, että lähden kokeilemaan. Pitää vielä puhua jonkun kanssa tästä. Ollin ja jonkun muun. Mä vaan tartten toiset mielipiteet vaikka lopullisen sanon minä.
Tiedän siis kuitenkin tämän:
Haluan muuttaa Ollin kanssa ja kokeilla ja toivon ettei pelot ja ajatukset tule liikaa tielle.