Kirjoitin ensimmäistä kertaa iltalehden keskustelufoorumille :D Tässä lopputulos:

Mistähän sitä aloittaisi...

Aloitetaan vaikka tästä:

"mutta ei vain osallistu rukoukseen tai laulamiseen. Joskus on sovittu, että lapsi menee tällöin luokan ulkopuolelle hetkeksi."

Minusta tuo olisi kamalaa! En itse ole koskaan rukoilemisesta välittänyt,  mutta kyllä silti aina halusin ja haluaisin olla mukana, oli asia sitten mikä tahansa. Itse lauloimme joka aamunavaus ala-asteella jonkin virren tai vaihtoehtoisesti myös muita lauluja. Virret oli lauluja siinä missä muutkin eikä niitä (itse ainakaan) koskaan mieltänyt mitenkään erikoiseksi silloin muksuna ja laulaminen oli kivaa, yläasteella tuli vaihe jolloin ei virretkään tahtonut kiinnostaa, mutta oli siellä silti muutama lemppari. Saatika, että joutuu oven ulkopuolelle! Ihan kun se olisi jokin rangaistus. Meillä se oli rangaistuksena, että joutui hiukan jäähylle oven ulkopuolelle jos riehui vähän enemmän.

"Ruokarukoukset on lapsille rallatuksia, jotka on opetettu samalla tavalla kuin ihhahhaa -laulu."

Tuo on kyllä totta. Muistan kun leireillä oli kivoja ruokalauluja. Laulettiin hauskoja pieniä juttuja tutuilla sävelillä, tai sitten laulun omalla sävelellä. Ne oli hauskoja. Eikä niitä edes mieltäny, että olisivat olleet jotenkin rukousmaisia. Kun taas ihan pelkkä lausuttu ruokarukous oli kyllä tyhmä eikä sitä kauheasti olisi edes muksuna jaksanut alkaa sanomaan, vaikka lyhyt olikin. Ruuasta tosin pitää kiittää ja olla kiitollinen. Joten en näe pahaksi kiitoksen sanomisen, mutta miten on jos kiittäisimme vaikka keittäjiä kuten me ruuan jälkeen leireillä huusimme yhteen ääneen, että varmasti kuulivat.
Muuten rukous on kyllä turhaa kouluissa ja päiväkodeissa ym. Jos sen haluaa tehdä niin tehköön. Mutta ei tarvitse kuorossa lausua. Itse lopetin rukousten toistamisen jo yläasteella. Eikä kukaan siitä välittänyt. Kirkossakin olin vain hiljaa kun muut rukoilivat Isä meidän. Ei tuottanut ongelmia. Eikä kukaan koskaan nostanut hälyä siitä jos olikin hiljaa. Sitä oli muksuna rukoillut automaattisesti ryhmänä perässä yhdestä kehoituksesta ja tavasta. Seurakunnan leireillä kun olin isosena ja kerhoissa ohjaajana niin toki muutin käyttäytymistäni kristillisempään suuntaan leirin ajaksi, koska kyse oli kristillisestä kasvatuksesta. Mutta ei se minua häirinnyt. Mielelläni leikin mukana ne pienet hetket ja muuten nautin upeista leireistä ja mukavista muksuista. Ei tuota ongelmaa sekään. Tosin monet järkyttyisivät "kaksinaamaisuudestani". Minulla on niin hyviä kokemuksia pienen kylämme seurakunnan toiminnasta että sen takia en luovu kirkostakaan. Kalannin seurakunta on yksi parhaimpia paikkoja pienen kylän nuorille ja lapsille ja nuorisopastori on mitä maan ihanin! Harmillista vain että tuo pastori pistettiin pois viralta ja toiminta on Kalannissa loppunut melkein tyystin. Lapsilla ja nuorilla ei ole enää siellä mitään tekemistä. Ei ole kerhoja, ei nuorteniltoja, ei pastoria joka oikeasti on lasten ja nuorten kaveri vapaa-ajallakin ja jolle voi soitella vaikka keskellä yötä huoliaan (tai no voi sille varmaan vieläkin mutta ei vain enää saa tehdä työtä ja vaikuttaa hänelle tärkeissä asioissa). Vähän aiheen sivusta mutta monelle pienelle kylällekin juuri seurakuntatoiminta on ainut aktiviteetti mitä tarjotaan. Joten sanoisin, että joillekin paikkakunnille kristillisyys on hieman hyväksikin. Vaikkakin toiminnan pystyisi myös muuttamaan epäkristilliseksi, mutta nuorisotalojenkin pito on kallista jotta kukaan sitä lähtisi pitämään, tosin kirkolla olisi varmasti siihen varaa. Tosin, eipä se varallisuus koskaan ole ainakaan Kalannin seurakunnalla näkynyt, että meneehän ne rahat kyllä ihan muuhun kuin mihin pitäisi.

"Jospa kumminkin suosisimme omaa ajttelua ja vapaata järjen käyttöä. Tällöin ei tarvita mitään yliluonnolista tekemään elämästä elettävää.
Ei tarvita Kristusta, ei Allahia... ei Aku Ankkaa tai Joulupukkia. Ihan omat aivot vain..."

Oi kyllä! Oma ajattelu ja järjen käyttö on sallittua kaikille! Aina! Mutta lapsille se on välillä vähän hankalampaa (ja nykyistä useammille aikuisille mitä olen sivusta seurannut.) Mutta sanoisin, että liiallinen teoreettinen ja tieteellinen ajattelutapa ei ole pienelle lapselle hyväksi. Toki faktoja voi kertoa, mutta lapsikin ymmärtää rajallisesti. Vanhemmiten sitten ymmärtää vähän paremmin. Kyllä lapsen kuuluu käyttää mielikuvitustaan ja nähdä keijuja ja tonttuja (jotka muutenkin ovat loistavia kasvatusapukeinoja) ja muuta vastaavaa, kuulla eläinten puhuvan jne. Miten muuten niiden mielikuvitus kehittyisi. Tarinat ja sadut on ihana keksintö ja yleensä opettavaisia. Jopa ns. kristillisistä tarinoista ja lastenohjelmista löytyy paljon hyvää ja joitakin minun on kovin ikäväkin, jos vertaa mitä soopaa nykyään telkkaristakin tulee. Tosin sanon että opetukset ja asiat pystytään kertomaan myös ilman kristillistä vivahdetta. Mutta onhan se Raamattu ja jotkin tarinat siellä mielenkiintoisia ja jänniäkin. Ihan ok fantasia kirja, jossa on myös muutama pieni historiallinen vivahde niinkuin monessa muussakin kirjassa. Raamattua ei suinkaan tarvitse pelätä. Kirja kuin kirja kirjahyllyssä. Siitä nostetaan häly vain siinä tapauksessa kun jotkut nyt vain sattuvat olemaan sitä mieltä että se on täysin totta ja toiset taas ovat eri mieltä. Sama asia se olisi jos minä alkaisin tivaamaan että Taru Sormusten Herrasta tai Harry Potter on totta. Minä uskon siihen, muut eivät. Ja sanoivat muut mitä, minä silti uskon siihen. Nyt sitten aletaan menemään jo lähemmäs mielipideasioita. Mutta onhan uskonasiatkin suurimmaksi osaksi mielipideasioita ja niistä jos mistä ihmiset vetävät pienistäkin asioista herneen nenään.

"mitä enemmän he saivat tietoa jo pienistä pitäen eri maiden tavoista ja muualla asuvista ihmisistä, kulttuureista ja uskonnosta, sitä suvaitsevampia he ovat. Lapset eivät lokeroi kavereitaan uskonnon, ihonvärin, kulttuurin tai rukoustavan mukaan. Ainoat kriteerit ovat, onko kaveri reilu ja mukava. Moniko aikuinen ajattelee samoin? Valitettavasti suhtautumistavat opitaan enimmäkseen kotoa."

Juurikin näin. Kauheasti on ollut joka paikassa keskustelua, että uskonto pitäisi saada pois koulujen oppiaineistakin. Mutta minusta se olisi hyvin suuri virhe. Uskonnon voi pitää mutta opetussuunnitelmaa voisi muuttaa suuntaan jossa keskitytään kaikkiin uskontoihin ja tutustutaan niiden historiaan ja siihen mitä ne pitävät sisällään, kuten myös tarinoihin ja huomata miten samankaltaisia tarinoita jokaisessa uskonnossa ja mytologiassa on. Ja tämänkin voisi aloittaa sitten joskus 3-5. luokalla.

Ja mitä perinteisiin tulee. Kuulun kirkkoon, en tosin miellä itseäni kristityksi vaikkakin uskonkin tavallaan, mutta tavallaan en, minulla on oma erikoinen elämänkatsomukseni. Pääsiäinen ja Joulu on nykyäänkin enemmän Pääsiäispupua, trulleja ja Joulupukkia, tonttuja. Itselle nuo juhlat ovat myös enemmän näille olennoille, ovat olleet jo lapsesta saakka. En vietä pääsiäistä tai Joulua kristillisistä syistä, vaan puhtaasti ihanien perinteiden ja hienona "verukkeena" rauhoittumiselle, lomalle ja yhdessäololle. Sanokaa vanhoilliseksi (ikää minulla on 22v) mutta rakastan perinteitä ja niitä pieniä juttuja jotka nyt vain historian syystä ovat muotoutuneet näihin suuntiin, olivat ne sitten kristillisiä tai ei, minä en ainakaan jaksa alkaa niitä erottelemaan kun kuuluvat jo jokapäiväiseen elämään ilman mitään sen suurempia ongelmia tai kummallisuuksia. Voisinpa sanoa että minun perinteisiini sekoittuu sekä kristillistä että vanhaa kansanuskoa ja myyttisiä olentoja, mutta myös ehkä pieniä vaikutteita muistakin uskonnoista (pitäisiköhän sitä perustaa oma uskonto...). Ja voin sanoa että muksuna en ajatellut tähän tapaan. Kyllä elämänkatsomukseni on muotoutunut ihan omassa päässä sitten vanhemmiten pikkuhiljaa, ja koko ajan se muuttuu. Merkitystä on sillä että miten kasvatamme lapsemme. Ja välttämättä sekään ei auta. Täysin kristillisen kasvatuksen saanut lapsi voi alkaa vanhemmiten ajattelemaan että täyttä huuhaata tai vaihtaa uskontoa. Täysin ateistisen kasvatuksen saanut lapsi voi vanhemmiten alkaa kiinnostumaan uskonnoista siinä määrin, että ottaakin jonkin uskonnon omakseen. Ihan ihmisestä itsestään ja mielestä kiinni vaikkakin kasvatuksella ja vaikutuksilla on kyllä omat roolinsa jokaisen ihmisen elämää. Kuitenkin jossain vaiheessa elämää kyseenalaistamme vähän kaiken ja toisaalta taas uskomme ties mihin. Lapset ovat kiinnostuneita asioista ja kyselevät paljon, totta kai ja hyvä niin, mutta mahdotontahan se on sanoa ekaluokkalaisesta, että miten tämä ja tuo asia tulee vaikuttamaan pienen lapsen mieleen ja lapsen tulevaisuuteen. Maailmassa on paljon pahaa ihan luonnostaankin (onhan täällä ihmisiä) ja emme pysty suojelemaan lapsiamme kaikelta jolta varmaan haluaisimmekin. Se on vain mahdotonta. Varsinkin nyky-yhteiskunnassa. Se on ihme jos pystyt pitämään jotain asioita salassa tai että mistään tuutista ei "aivopestäisi" väkeä joko uskontoihin tai ostamaan tämä hieno laite joka tiskaa, pyykkää ja linkoaa samaan aikaan, tai kertomaan sinulle että olet liian lihava ja sinulla on ryppyjä tai että älä syö sitä tai tätä kun kuolet kuitenkin.

Taisi mennä jo vähän asian vierestäkin välillä... niin käy joskus kun innostuu.

Kiitos ja anteeksi.

-Lilli-